Puurot, vellit, jauhot ja hiivat sekaisin
Puurot, vellit, jauhot ja hiivat sekaisin
Yrittäjyysprofessori Arto Lahti kirjoittaa Kauppalehdessä (KL 20.1.) vastineen kirjoitukseeni (KL 2.1.)
Professorilla menevät velliainekset pahan kerran sekaisin, sillä hän sekoittaa perusteettomasti samaan kirjoitukseen vilpittömällä mielellä toimineet konkurssiyrittäjät ja talousrikolliset. Näin tosin yleensä muutkin konkursseja käsittelevät puheenvuorot tuppaavat sekoittelemaan. Mutta miksi?
Suomessa näyttää vallitsevan jokin kummallinen hysteria ja jopa vainoharhaisuus, jonka läpi ei nähdä todellisuutta. Kun EU-komission mukaan vain 4-6 prosentissa konkursseista esiintyy petoksia, niin miksi ihmeessä näissä kirjoitelmissa nekin täytyy aivan poikkeuksetta sekoittaa mukaan, kun Arto Lahden otsikkona on ”Yrittäjäperheellä heikko oikeusturva”.
Lahti toteaa aivan oikein, että yrittäjäperhe usein joutuu rankkojen oikeustoimien kohteeksi, vaikka on yleisen oikeustajun mukaan toiminut oikein ja maksanut mittavasti veroja. Ja Lahti jatkaa: "Yrittäjään kohdistuu EU-taustaiset säännökset mukaan lukien noin 100.000 säännöstä. Yrittäjän tulee osata ne kaikki. Muuten uhkana on rikos- ja/tai siviiliprosessi."
Suomennan Lahden mainitsemat oikeustoimet ja prosessit: Puille paljaille konkurssissa jäänyt rahaton yrittäjäparka joutuu susien raadeltavaksi eli syyttäjäviranomaisten ja verottajan asettaman pesänhoitajan syytösten kohteeksi saamatta yleensä mistään itselleen riittävän ammattitaitoista puolustusapua. Näin noista 100.000 säännöksestä kyllä löydetään tikulla kaivaen väitteet rikoksesta, ja puolustuskyvytön, vilpittömällä mielellä toiminut yrittäjä tuomitaan talousrikoksesta sakkoihin, ehdonalaiseen vankeuteen ja yhä useammin myös liiketoimintakieltoon. Siis ahdistetaan väen väkisin sellaiseen tilaan, ettei monikaan siitä notkosta enää ikinä entiselleen nouse.
Nyt on professoreilla ja koko kansakunnalla ison asenneremontin paikka ajatuksissa, sanoissa, kirjoituksissa ja teoissa, sillä Suomessa tapahtuu näissä asioissa joka päivä iso määrä kohtuuttomuuksia ja oikeusmurhia.
Jorma Metsä-Ketelä
Suomen Pienyrittäjät ry:n aktiivinen jäsen
Fresh Start ry:n puheenjohtaja
info@freshstart.fi