Suomi on edelleen todella yrittäjävastainen maa
Totesin että Suomi on edelleen todella yrittäjävastainen maa.
Olen pyörittänyt sivutoimena, noin viikko vuodessa, kiinteistönhuoltotoimintaa eikä verotettavaa ansiota ole juurikaan syntynyt. Ajattelin että panostan asiaan myöhemmin tai jos vastaan tulee hyvä tarjous niin siirryn yrittäjäksi. Päätoimestani jouduin lomautetuksi ja hain liiton päivärahaa, ei olekaan niin helppoa koska olen ”yrittäjä”. Sain 7 sivuisen selvityksen täytettäväksi, joka koskee oikeaa yrittäjää, lisäksi pitää toimittaa kaikenlaisia todistuksia siitä, että itse tai sukulaiseni tai kukaan ei vaan ole tienannut yrittämisellä mitään. Nähtäväksi jää saanko koskaan mitään korvausta lomautuksesta.
Mikä ihme siinä on että aktiivisia ja ahkeria kansalaisia pitää potkia päähän aina kun vain tilaisuus tulee? Itse heitin yrityksen romukoppaan enkä aio enää ikinä lähettää PRH:hon mitään. Taas meni yksi hyvä yrittäjänalku hukkaan. Sitten ihmetellään hallituksessa miksi Suomessa ei yritetä, syytä ei kai tarvitse normaalijärjellä ihmetellä.
Irwin sen jo tiesi: ”Haistakaa paska koko Valtiovalta...”